Maasait. He ovat yksi harvoista Afrikan heimoista jotka ovat yha sailyttaneet kulttuurinsa. He ovat paimentolaiskansaa, vaikka nykyaan merkittava rahanlahde on myos turismi. Pelkilla lehmilla ei enaan selvia, varsinkin jos haluaa ostaa semmosia hienouksia kuten mopo tai jotain. Maata ei enaan ole niin paljon kaytettavissa kun kaikki maa ei ole enaan vapaassa kaytossa. Ja nykymaailman melskeessa vanha kulttuuri saattaa helposti unohtua. Onneksi kuitenkin Ngorogoron suojelualueella on Maasaille laidunnusmaata.
Vierailimme eraassa Maasai kylassa sunnuntain jumalanpalveluksessa. Palvelus oli erittain varikas ja kaikilla oli hienot maasaipuvut ja korut ylla. Laulu oli todellakin riemukkaampaa ja vauhdikkaampaa kuin Suomen tylsat virret. Kuorokin oli tullut paikalle ilmeisesti kauempaakin, kun kerran vieraitakin oli. Kaikesta huolimatta tapahtuma oli toivottoman tylsa. Uskovaisia me emme taida juurikaan olla ja vaikka olisimmekin niin emme tapahtumasta mitaan ymmartaneet. Maasaiden kielta meille kaannettiin ajoittain englanniksi, mutta ei se, eika laulut saanneet parin tunnin palvelusta mielenkiintoiseksi.
No, kokemus kokemuksena ilman liiallisia vaatimuksia ja avoimella mielella, niin eipa mitaan. Maasait olivat kylla yleisesti ottaen kiinnostavia, kadunvarsilla karjoineen ja punaisine perinnekankaillaan. Kunhan jatetaan jumalanpalvelukset siihen yhteen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti