Olin kymmenvuotias, kun vuonna 1987 ihastuin kauniiseen nuoreen, hoikkaan naiseen Peacegloriaan, joka oli vierailulla isoaitini luona. Han oli aitini uusi ystava. Aitini Anja oli tuolloin uskonnon ja psykologian lehtorina Martinlaakson lukiossa ja kuuleman mukaan etiikan kurssin opiskelijat olivat alkaneet kysella: " Miksi me vain aina puhumme maailman parantamisesta, emmeka oikeasti tee mitaan?" Koulun opona toiminut Pirkko Hurskainen esitteli Anjalle Suomessa opiskelevan Peaceglorian ja han puolestaan loi kontaktin Kilingin ala-asteelle, missa isansa toimi rehtorina.
Lapsuuteni ja teinivuosieni ajat muistan martsarilaisten touhunneen jos jonkinlaisia Tansania-projekteja: 30 polkupyoran kunnostusta, kirjeita, piirustuksia jne. Vuonna 1994 lahti ensimmainen ryhma jannittyneena valloittamaan uutta mannerta -- kokemus oli ensimmainen niin Anjalle kuin juuri Martsarin ekalla aloittaneelle minullekin. Taytyy sanoa, etta reissu on ollut ehka oman elamani merkittavin elamys. Ryhma, jonka kanssa pidamme edelleen, 17,5 vuoden paastakin, yhteytta, hitsautui tiiviiksi. Kokemukset maasaiden risukirkossa nalasta pohottyneiden vatsojen nakeminen kuitenkin laulavien, tanssivien ja nauravien lasten kehoissa laittoivat teinityton katsomaan omaa elamaansa uusin silmin. Linnunradan alla istutimme globaalin ajattelutavan siemenia, joista moni on saanut kantaa hedelmaa esim. nykyisessa tyossaan. Moni meista on ottanut kummilapsen, ollut majoittamassa tansanialaisia vieraita tai muuten tansaniakerhon toiminnassa mukana.
Olen aarimmaisen kiitollinen, etta eraan lukiolaisen peruttua, sain mahdollisuuden paasta talle reissulle mukaan, itselleni kaiken kaikkiaan kolmannelle. Ihanaa nahda, etta pitka-aikainen ystavyys ei katkea, vaikka tekijat vaihtuisivatkin. Jokainen matka on omanlaisensa, jokainen ryhma luo omat kokemuksensa. Jaljella on viela arvokkaat hetket kummikoululaisten kanssa, luultavasti huikeine paatosjuhlineen. Uskon, etta muidenkin matkalaisten puolesta voin todeta: "Koskaan ei palaa sellaisena kuin lahti" <3 Kiitos kaikille, Hanna
Kiitos Hanna! Kaikilla meillä Kilingissä käyneillä on samanlaisia kokemuksia. Kilingiläisten ystävyys, hymy, laulu ja tanssi ovat raivanneet pysyvän paikan sydämeemme.
VastaaPoistaSinulla on fiksu Anja-äiti. Ilman häntä meillä ei olisi näitä kokemuksia eikä tätä verkostoa.
Sinikka